Alihankintamessut 2022
Primo alihankintamessuilla 2022.
Euroopan toiseksi suurin alihankintateollisuuden ja Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma Alihankinta ja AlihankintaHEAT järjestettiin 27.–29. syyskuuta 2022 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Tapahtumakokonaisuuden teemana on teollisuuden vetovoima, tarpeet ja tekijät. Syksyn Alihankinta-messujen osastopaikat olivat myyty loppuun, joten kaikki hallit täyttävässä kansainvälisessä tapahtumassa nähtiin noin tuhat näytteilleasettajaa. Tapahtumassa vieraili yhteensä 13 108 kävijää 3 päivän aikana.
Primo Finlandille messut olivat onnistunut kokonaisuus ja haluamme kiittää kaikkia jotka vierailivat ständillämme. Laaja verkostoituminen, laadukkaat kohtaamiset ja positiivinen fiilis olivat tämän vuoden Alihankinnan kolme kovaa mieleenpainuvinta asiaa!
Nähdään ensi vuonna jälleen kun seuraavat alihankintamessut järjestetään 26-28.9.2023.
Tietoja Primo
Primo A/S:n pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, Tanskassa, ja yhtiöllä on 11 myynti- ja tuotantolaitosta ympäri Eurooppaa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Grunnetin perheen vuonna 1959 perustama Primo on erikoistunut räätälöityihin muoviprofiiliratkaisuihin. Yhtiö työllistää noin 1 000 henkilöä, ja sen liikevaihto oli 180 miljoonaa euroa 31. joulukuuta 2024.